Me, myself and I – ryhmänäyttely – 1-27.11.2011

Me, Myself and I, ArtILOn ryhmänäyttely Rovaniemellä 1- 27.11.2011

Taideryhmä ArtILOn vuotuinen ryhmänäyttely on tänä vuonna saanut aiheekseen omakuvan. Me, Myself and I näyttelystä löytyy siis 15 eri tapaa lähestyä omakuvaa! Olemme jo kolmatta kertaa käyttäneet hyväksi havaittua workshop-menetelmää näiden töiden työstämiseen ja työskentelyn ohjaajana on toiminut taidemaalari Henri Hagman Rovaniemeltä. Työskentely aloitettiin maaliskuussa ja Henrin ensimmäinen ohje oli, että oikeastaan jokainen tekemäsi kuva on omakuva. Tämä olikin vapauttava tieto ja ymmärsimme, että omakuvan ei todellakaan tarvitse olla kuva minusta itsestäni perinteisesti ymmärrettynä. Niinpä näyttely koostuu hyvinkin erilaisista näkemyksistä omista sielun- ja pään sisäisistä maisemista. Työskentelyprosessi on nyt siis kestänyt 6 kuukautta ja monet ideat ja kuvat ovat jalostuneet aivan uusiksi näkemyksiksi siitä mitä ne maaliskuussa olivat.

Tälläkin kertaa näyttelyn teokset koostuvat monista eri tekniikoista ja perinteisten öljy- ja akryylimaalausten lisäksi mukana on valokuvaa, keramiikkaa, akvarellejä, kollaaseja ja sekatekniikalla toteutettuja installaatioita.

Näyttely on avoinna Lapin Maakuntakirjaston Lapponica-salissa 1.-27.11.2011
ma-to 9-20, pe 9-18, la 11-16 ja su 11- 16. Avajaisia vietetään tiistaina 8.11. klo 18-20.

Tervetuloa näyttelyyn!


Eija Hännisen teos.


Raija Vanhamaan omakuva josta teimme näyttelyjulisteen.


Maija Vanhatapion teos.


Ritva Heiskasen mielenmaisemaa.


Ulla Hoikan teos.

Takaisin Näyttelyt-sivulle